Taloyhtiön kuvaus

Aurinkolahden Kahvikortteli sijaitsee Helsingissä lähes meren rannalla. Entiselle Pauligin kahvipaahtimon alueelle, Kahvikortteliin, on valmistunut elokuun 2018 lopussa Asunto Oy Helsingin Iltakahvi. Aurinkolahden parhaat puolet ovat kävelymatkan päässä sijaitseva meri ja Helsingin pisin yli 500-metrinen hiekkaranta. Rannan läheisyydessä on ravintoloita, kahviloita, kävelykatu ja venesatama. Aurinkolahtea kaunistaa vuonna 2008 valmistunut kanava, jonka yli kulkee useita siltoja ja jota reunustaa ihanat auringonottoviheriöt. Vuosaari on ulkoilijan unelma. Kävely- tai pyöräilymatkan päässä ovat muun muassa Kallahdenharju, Mustavuoren lehto, Rastilan Neva ja Uutelan metsä. Lähellä sijaitsee myös Skatan perinnemaisema ja 18-reikäiselle golfkentälle on reilu kilometri. Vuosaaren urheilutalolle ja Kulttuurikeskus Vuotalolle, jossa sijaitsee myös kaupunginkirjasto, on matkaa noin puoli kilometriä. Vuosaaren metroasema sijaitsee Kahvikorttelin vieressä. Metrolla pääsee Helsingin keskustaan parissakymmenessä minuutissa. Kauppakeskus Columbuksen kaupat ja palvelut ovat myös kävelyetäisyydellä sekä terveysasema. Alueella on useita päiväkoteja ja kouluja. Poikittaisliikenteessä asukkaita palvelee pääkaupunkiseudun runkolinja 560. Keittiöissä harmaat pöytätasot, valkoiset kaapistot ja laadukkaat kodinkoneet muodostavat tyylikkään kokonaisuuden. Asunnot ovat varustettu keraamisella liesitasolla sekä astianpesukoneella. Tyylin täydentää lattiassa laadukas tammilaminaatti. Asunnoissa on reilusti säilytystilaa ja lasitetut parvekkeet, jotka toimivat loistavasti keväästä syksyyn lisähuoneena. Toimivan kokonaisuuden kruunaa tarkkaan mietityt pohjaratkaisut, joissa neliöt on käytetty tehokkaasti hyödyksi tinkimättä tilavuuden tunteesta. Lenkiltä pääset taloyhtiön viihtyisään saunatilaan ja ylimääräiset tavarat saat säilöön alakerrasta löytyviin varastotiloihin. Asuntoihin ovat tervetulleita myös lemmikit. Taloyhtiö on savuton ja tupakointi on ainoastaan sallittu erikseen merkityllä piha-alueella. Vakuus on 1 kk vuokraa vastaava summa, kun vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi. Vakuus 350 euroa, mikäli ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamisajankohta sovitaan 11 kuukauden päähän vuokrasopimuksen alkamisesta.

Taloyhtiön tiedot

Taloyhtiön nimiBertha Pauligin katu 6 - Asunto Oy Helsingin Iltakahvi
OsoiteBertha Pauligin katu 6, 00990 Helsinki
Rakennuksen tyyppiASUINKERROSTALO
Rakennusvuosi2018
Kerroksia0
Huoneistojen lukumäärä43
LaajakaistaLaajakaista kuuluu vuokraan, nopeus 50 mbit/s, 50 mbits/s Elisa
PesutupaKyllä
Taloyhtiön saunaKyllä
UlkovälinevarastoEi
Vesimaksu23 €/hlö/kk

Sijainti kartalla