Taloyhtiön kuvaus

Ålandsbankenin asuntorahasto omistaa tässä taloyhtiössä asuntoja, ei koko taloyhtiötä. Asuntorahaston omistamat asunnot ovat uusia tai uudehkoja ja laadultaan korkeatasoisia. Materiaalivalinnat ovat keskimääräistä vuokra-asuntokantaa laadukkaampia. Asunnot sijaitsevat asunto-osakeyhtiöissä, joissa pääosa asukkaista on asunnon omistajia. Rahaston tavoitteena on olla pitkäaikainen omistaja. Tehdasmiljöön henkeen suunniteltu Barkerinranta sulautuu luontevasti sitä ympäröivään kulttuurimaisemaan. Asunto Oy Turun Tyyki rakennetaan omalle tontille korttelin eteläiseen päähän. Raunistulan alue on keskeinen ja legendaarinen osa Turkua, turkulaisille rosoisen rakas ja lisäksi kulttuurihistoriallisesti merkittävä. John Barkerin kutomoyrityksen toiminta Raunistulassa alkoi vuonna 1906 ja kauniit punatiilistä rakennetut tehdasrakennukset henkivät yhä viime vuosisadan alun aitoa tunnelmaa. Kutomokoneiden pysähdyttyä alueella on nykyisin pienimuotoista taidetapahtumia ja se tunnetaan myös ulkoilu-ja virkistysmahdollisuuksistaan. Muutaman minuutin pyöräily-tai kävelymatka joenrantareittiä pitkin vie keskustan palveluiden ja huvitusten äärelle. Yliopisto ja muut oppilaitokset ovat myös lähellä. Yhteisen korttelipihan ympärillä asutaan uudistuneessa perinnemaisemassa. Kodit ovat yksiöitä ja kaksioita, jotka sopivat kaiken ikäisille sinkuille ja pariskunnille. Valittavana on valoisia ja tyylikkäitä koteja. Kaikissa kodeissa on tilava lasitettu parveke, asuinhuoneissa tammilautaparketti sekä keittiössä keraaminen liesi ja astianpesukone. Osassa asunnoissa on oma sauna. Kompaktien kotien mukavuuteen kuuluu vesikiertoinen lattialämmitys, jonka ansiosta pattereilta vapautuva tila jää sisustamiseen. Autohalliin on kotiovelta suora hissiyhteys. Asukkaiden yhteiskäytössä on lisäksi kuivaushuone.

Taloyhtiön tiedot

Taloyhtiön nimiRaunistulantie 43 - Asunto Oy Turun Tyyki
OsoiteRaunistulantie 43, 20300 Turku
Rakennuksen tyyppiASUINKERROSTALO
Rakennusvuosi2017
Kerroksia0
Huoneistojen lukumäärä6
EnergialuokkaC*2013
LämmitysVesikiertoinen lattialämmitys
LaajakaistaLaajakaista kuuluu vuokraan, nopeus 10 mbit/s, kiinteistön laajakaista sisältyy vuokraan
AntennijärjestelmäKaapelitelevisiojärjestelmä
PesutupaEi
Taloyhtiön saunaEi
UlkovälinevarastoEi
Vesimaksu22 €/hlö/kk

Sijainti kartalla

Taloyhtiön vapaat asunnot

Tällä hetkellä ei ole vapaita asuntoja.