Taloyhtiön kuvaus

Viihtyisä talo sijaitsee loistavalla paikalla pientaloalueen kupeessa aivan Tikkurilan keskustan tuntumaan, josta on helppo lähteä luontoon ja myös kulttuurin pariin. Tarjolla on kauppoja, kahviloita, kulttuuria ja liikuntaa mukavalla vantaalaisella tunnelmalla höystettynä. Läheisyydestä löytyy mm. kirjasto, aikuisopisto, elokuvateatteri. Noin kilometrin päässä sijaitsee kauppakeskus Dixi kauppoineen, kahviloineen ja ravintoloineen sekä Tikkurilan uusi asemakeskus, joka on yksi Suomen vilkkaimmista juna-asemista. Helsinkiin on matkaan noin 15 kilometriä ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle noin viisi kilometriä. Parin kilometrin päässä sijaitsee Tiedekeskus Heureka ja Silkkisali teattereineen ja taidenäyttelyineen. Näiden kotien suunnittelussa on panostettu erityisesti pohjaratkaisujen toimivuuteen ja tehokkuuteen. Taloyhtiössä on tarjolla laajasti eri elämänvaiheisiin sopivia asuntoja aina pienistä kaksioista neljän huoneen asuntoihin (36,5 m2 - 77 m2) . Toimivan kokonaisuuden kruunaa tarkkaan mietityt pohjaratkaisut, joissa neliöt on käytetty tehokkaasti hyödyksi tinkimättä tilavuuden tunteesta. Kodeissa laadukkaat materiaali- ja kalusteratkaisut, mm. lattiat ovat laminaattia ja kylpyhuoneissa keraamiset laatat. Parvekkeelliset asunnot varustetaan lasituksella poislukien pihatason 2.krs. Asuntoihin ovat tervetulleita myös lemmikit. Taloyhtiö on savuton ja tupakointi on ainoastaan sallittu erikseen merkityllä piha-alueella. Vakuus on 1 kk vuokraa vastaava summa, kun vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi. Vakuus 350 euroa, mikäli ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamisajankohta sovitaan 11 kuukauden päähän vuokrasopimuksen alkamisesta.

Taloyhtiön tiedot

Taloyhtiön nimiKultarikonpolku 2b - Asunto Oy Vantaan Kultarikonpolku 2b
OsoiteKultarikonpolku 2b, 01300 Vantaa
Rakennuksen tyyppiASUINKERROSTALO
Rakennusvuosi2019
Kerroksia0
Huoneistojen lukumäärä75
EnergialuokkaC2013
LaajakaistaLaajakaista kuuluu vuokraan, nopeus 50 mbit/s, 50M maksuton laajakaista Elisa
PesutupaEi
Taloyhtiön saunaKyllä
UlkovälinevarastoEi
Vesimaksu23 €/hlö/kk

Sijainti kartalla

Taloyhtiön vapaat asunnot