Taloyhtiön kuvaus

Vantaan Tikkurilaan, Viertolan kaupunginosaan, Kultarikonpuiston kotikortteliin on valmistunut upeita vuokrakoteja. Viihtyisä kohde on valmistunut loistavalle paikalle pientaloalueen kupeeseen ja aivan Tikkurilan keskustan tuntumaan, josta on helppo lähteä luontoon ja myös kulttuurin pariin. Näiden kotien suunnittelussa on panostettu erityisesti pohjaratkaisujen toimivuuteen ja tehokkuuteen. Lattiat ovat tammilaminaattia, keittiössä on keraamisella liesi, jääpakastinkaappi ja astianpesukone sekä tilavaraus mikroaaltouunille. Yhtiöstä löytyy talosauna, pesutupa, kuivaushuone, irtaimistovarasto. Antennijärjestelmä varustetaan kaapeli-TV-liittymällä. Osassa kodeista on lasitetut parvekkeet ja osassa ranskalainen parveke. Ylimmistä kerroksista on upean avoimet näkymät. Tarjolla on kauppoja, kahviloita, kulttuuria ja liikuntaa mukavalla vantaalaisella tunnelmalla höystettynä. Läheisyydestä löytyy mm. kirjasto, aikuisopisto, elokuvateatteri. Noin kilometrin päässä sijaitsee kauppakeskus Dixi kauppoineen, kahviloineen ja ravintoloineen sekä Tikkurilan uusi asemakeskus, joka on yksi Suomen vilkkaimmista juna-asemista. Helsinkiin on matkaan noin 15 kilometriä ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle noin viisi kilometriä. Parin kilometrin päässä sijaitsee Tiedekeskus Heureka ja Silkkisali teattereineen ja taidenäyttelyineen. Heinäkuussa järjestettävä Tikkurila-festivaali vetää puoleensa vuodesta toiseen. Vakuus on 1 kk vuokraa vastaava summa, kun vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi. Vakuus 350 euroa, mikäli ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamisajankohta sovitaan 11 kuukauden päähän vuokrasopimuksen alkamisesta.

Taloyhtiön tiedot

Taloyhtiön nimiHernetie 4 - Asunto Oy Vantaan Hernetie
OsoiteHernetie 4, 01300 Vantaa
Rakennuksen tyyppiASUINKERROSTALO
Rakennusvuosi2018
Kerroksia0
Huoneistojen lukumäärä91
EnergialuokkaC 2013
LaajakaistaLaajakaista kuuluu vuokraan, nopeus 50 mbit/s, 50M maksuton laajakaista Elisa
PesutupaEi
Taloyhtiön saunaKyllä
UlkovälinevarastoEi
Vesimaksu23 €/hlö/kk

Sijainti kartalla

Taloyhtiön vapaat asunnot