Taloyhtiön kuvaus

Lielahden monipuolisten ja kattavien palveluiden äärelle valmistui elokuun 2019 lopussa muuttovalmis vuokrakerrostalo, jossa on kahdeksan asuinkerrosta ja 106 huoneistoa. Kiinteistö on osa viihtyisää 6 taloyhtiön korttelia, jossa asukkailla on yhteiskäytössä mm. verstas sekä korttelitupa. Talon ylimmästä kerroksesta löytyy saunaosasto, josta asukkaat voivat varata viikoittaisen saunavuoron veloituksetta. Saunaosaston lasitetulta terassilta avautuvat upeat näkymät Näsijärvelle asti, jossa kelpaa vilvoitella löylyjen ohella. Myös talopesula on asukkaiden käytettävissä. Lielahden Lempi tarjoaa toimivapohjaisia kompakteja koteja yksiöistä kaksioihin, joissa on käytetty korkealaatuisia materiaaleja. Asumisviihtyvyyttä lisäävät tilavat huoneistojen levyiset lasitetut parvekkeet sekä lattiaan asti ulottuvat ikkunat. Lisäsäilytystiloina ovat huoneistokohtaiset irtaimistovarastot sekä ulkoiluvälinevarasto. Lämpöpistokkeelliset autopaikat 33 kpl sijaitsevat piha-alueella. Myös monipuoliset joukkoliikenneyhteydet kulkevat aivan kohteen läheisyydestä. Hyvät kevyenliikenteen väylät mahdollistavat ulkoilun niin jalkaisin kuin polkupyörällä. LähiTapiolan Mutkaton Koti konseptiin kuuluva Lielahden Lempi tarjoaa uusille asukkailleen vaivatonta, laadukasta ja turvallista asumista sekä kaupallisten että julkisten palveluiden läheisyydessä. Kaikkiin vuokrasopimuksiin sisältyy Telian 50Mbit/s laajakaistayhteys. Tänne myös lemmikit ovat sydämellisesti tervetulleita!

Taloyhtiön tiedot

Taloyhtiön nimiAsunto Oy Tampereen Lielahden Lempi
OsoiteAntti Possin kuja 8, 33400 Tampere
Rakennuksen tyyppiASUINKERROSTALO
Rakennusvuosi2019
Kerroksia0
Huoneistojen lukumäärä117
EnergialuokkaC 2019
LaajakaistaEi kuulu vuokraan, 50 Mb laajakaista sisältyy vuokraan
PesutupaEi
Taloyhtiön saunaKyllä
UlkovälinevarastoEi
Vesimaksu0 €/hlö/kk

Sijainti kartalla

Taloyhtiön vapaat asunnot

Tällä hetkellä ei ole vapaita asuntoja.